My only love!

Memories.

Huomenna 22.8. minun edesmennyt ensimmäinen rottweilerini Hera olisi täyttänyt 16. Mulla on häntä niin iso ikävä - hän oli 110% mun koira. Hän teki mun takia mitä vaan - hän totteli mua jo katseesta. Meidän kemia oli jotain käsittämätöntä. - me olimme tiimi, jotka ajattelivat samalla tavalla. Mä olin hänestä joka solullani ylpeä. Hän totteli mua joskus vähän liiankin hyvin. Jos mä sanoin hänelle paikka niin hän oli siinä niin kauan kun mä annoin luvan lähteä.

Heran kautta monen mielipide rottweilereista muuttui - hän oli kuin lehmänhermo. Voi Hera, paljon suukkoja sinne pilven reunalle.

Äidillä on sinua valtava ikävä! 🤍

Mutta näissä kuvissa on meidän jo kaksi vuotta meillä olleen ns termiitin kuvat. Hän on todella voimakastahtoinen, omapäinen, jäärä. Mutta rakastan häntä valtavasti. Heissä on Heran kanssa paljon samaa. He suojelis loppuun saakka. Ja niin kaunis. Nanna on kyllä mielettömän kiltti, ei tekis pahaa kenellekään - paitsi hän inhoaa ötököitä - ne saa aina kyytiä. Mamman rakas - voi kunpa voisit olla ikuinen ja kuolematon. 

 En vaihtaisi häntä ikinä mihinkään.

Suurin niistä on rakkaus.