Jalka kipsissä

Pari viikkoa sitten olimme poikaystäväni kanssa menossa minun toiveestani metsään lenkille ja otimme eväskahvit ja rakkaan koirani mukaan.

Noh siinä pääsimme aluksi pitkällekin kävelemään ja oli niin kaunista. Ihanan metsäistä. Ja puhdasta hengittää. ⛅

Löysimme kivan paikan missä voisimme juoda kahvit. Ja lähdimme kohti kallioista kohtaa jossa oli kaunis näkymä. Mun koira juoksi paikkaan ekana ja pelkäsin kovasti hänen puolestaan ettei hän vaan telo itseään ja yritin mennä kovaa hänen perässään ja otin askeleen ja katsoin, että tuossahan on kolme kiveä mihin voin astua, mutta se mihin astuin ei ollutkaan kivi vaan sammalta ja jalkani meni koloon ja kun otin jalan pois kolosta se oli aivan väärään suuntaan ja ei pystynyt astumaan yhtään jalalle. Jalka oli aivan hutera ja heti jos jalan edes laittoi maahan se luiskahti pois paikaltaan.

Soitin iskälle, että voisi tulla hakemaan meitä metsästä kun nyt on nilkka mennyt. Poikaystäväni vei ensin koirani autolle ja sitten lähti hakemaan minua sieltä metsän keskeltä. Onneksi olimme suhteellisen lähellä autotiestä, että iskä sai haettua minut pienen kävelymatkan päästä. 

En olisi päässyt mihinkään ilman poikaystävääni. Todellinen prinssi joka kantoi mut metsästä pois. Se jos mikä osoittaa, että hän todella välittää. Mun oma prinssi uljas! 💗

Siitä sitten matkamme jatkui samantien kohti Tampereen yliopistollista keskussairaalaa. Siellä oli niin hyvä hyvä hoito ja nopea palvelu, että hämmennyin. Missään ei oikeastaan tarvinnut odotella.

Ensimmäisenä tsekattiin mikä tilanne ja oli saapas leikattava jalasta. Todeten, että jotain on poikki.

Siitä röntgeniin ja erilliseen jalkakuvaukseen vielä. Tieto, että pitää leikata oli shokki. Itketti ja pelotti niin paljon. Onneksi poikaystäväni oli vielä siinä tilanteessa mukana. Halasi ja piti kädestä kiinni. 💕

Nilkasta oli mennyt poikki sääriluu ja pohjeluu. Aikamoinen kolo siinä sitten oli vaikka en edes kaatunut. Tämä oli varmasti kohtalo ja tietty pysähtyminen.

Pääsin osastolle alle tunnissa kun olin sairaalaan mennyt. Piti vielä illalla päästä leikkaukseen, mutta leikkaus venyi seuraavalla päivälle. Sen yön nukuin niin huonosti kun pelotti niin paljon. Ja olin tuntevinani kuinka luut liikkuivat nilkassa.

Seuraavana aamuna heti klo kuusi tultiin ottamaan verikokeet ja leikkaava lääkäri tuli kertomaan mitä tapahtuu. Mut leikattiin heti aamusta ja leikkaus kesti noin kaksi tuntia. Nukuin oikeastaan koko leikkauksen vaikka mua ei nukutettukaan. Oli hyvä puudutusaine 😉

Kyllä sitä sairaalassa huomaa kuka välittää ja kuka on jollain tavalla aito ystävä. Mua kävi maanantaina katsoamssa vanhemmat ja sisko ja vielä illalla rakas ystäväni. Ja tiistaina kävi katsomassa poikaystäväni. Aika meni nopeasti. Nukuin leikkauksen jälkeen paljon. 😇

Tähän väliin tuli tälläinen pakollinen pysähtyminen ja hengähdystauko. 

Eikä voi tarpeeksi kiittää kuinka hyvää hoitoa sain TAYSissa ja kuinka ajoittain tuli tunne että olen ainut potilas. Aina oli aikaa ja monta kertaa käytiin katsomassa miten voin. KIITOS, KIITOS ja KIITOS! 💓💓💓

Enkä voi tarpeeksi kiittää ihmisiä ympärillä jotka välittää. 💓💓💓

Pitäkää huolta itsestänne ja toisistanne. Ilman läheisiä meistä ei ole mihinkään! 

/a